Keitä me olemme

Väny ja Masa

Marjut eli ”Masa” on alun perin muuttanut Jyväskylään opiskelemaan, saanut töitä ja sitä kautta kotiutunut Keski-Suomeen. Anu eli ”Väny” on muuttanut Jyväskylään töihin, käynyt välillä muualla ja palannut jälleen töiden perässä takaisin. Ihanat lempinimemme juontavat kuitenkin yhteisille poluille tai paremminkin kentille. Tapasimme yhteisen harrastuksen, pesäpallon, parissa. Palloillessa on tullut tutuksi muutakin kuin toisen bravuurilyönnit, vietettiinhän aikanaan paljonkin aikaa pelimatkoilla ja vapaa-aikana. Meitä yhdistää (pelikavereiden sanoin) pilke silmäkulmassa, kannustavuus, määrätietoisuus, rohkeus, vahvuus, rempseys ja kyky saada aikaan tuloksia. Totuuden nimissä toinen puoli tästä luettelosta voisi olla kärsimättömyys, suorasanaisuus ja toisinaan liiallinen vauhdikkuus. Nämä ominaisuudet yritämme nyt valjastaa meidän tavallisten ihmisten terveydeksi. Tietämättä, miten me lopulta tässä onnistumme, olemme silti halukkaita yrittämään, erehtymään ja kokeilemaan uudestaan.

Mistä kaikki sai alkunsa

Palloilemisen jälkeen enemmän aikaa kului työn ja kasvaneen perheen parissa. Oma aika oli tuntematon käsite ja jos sitä joskus jäikin, kutsui sohva vastustamattomasti puoleensa. Yritimme kuitenkin lukuisia kertoja sopia yhteisiä treenejä. Jospa kuitenkin ehtisimme yhdessä joskus lenkille, salille tai legendaarisille Harjun portaille. Vähintään puolet sovituista tapaamisista kaatui kuitenkin aina samaan, ajan puutteeseen. Vaikka itse liikunta ei veisi aikaa, menee aikaa sopimisiin, siirtymisiin, pakkaamisiin ja ennen kaikkea perheen muiden jäsenten aikataulujen sumplimiseen. Käytännössä se tarkoitti sitä, että liikkuminen yksinkertaisesti jäi aina viimeiseksi tärkeysjärjestyksessä. Eikä se liikkeelle lähtö nyt aina ole edes niin kivaa, että siihen motivoituisi itsekseen.

Miten ajattelimme tätä muuttaa

Marraskuun 17.päivä 2018 istuimme Vänyn alakerrassa. Heitimme ilmaan ajatuksen, että entäpä jos olisi sovellus, jossa voisi liikkua yhdessä liikkumatta omasta kotoa minnekään. Ja vaihtaa kuulumisia siinä samalla, ihan kuin kahvittelisi kaverin luona. Totesimme, että sellaista sovellusta ei ole, mutta mikä meitä estää sitä tekemästä.  Siinä samalla luonnostelimme alun just15min.comille. Liikkumisen aloittamiseen pitää olla mahdollisimman pieni kynnys ja hyvä motivaattori (se oma kaveri). Liikkumiseen ei saa kulua liikaa aikaa. Liikkumisen aloittaminen ei tulisi vaatia välineitä. Liikkumiseen ei pitäisi joutua liiaksi valmistautumaan. Liikkumisen voi sujauttaa keskelle arjen kaaosta. Ajatuksia ja ideoita alkoi syntyä niin paljon, että meidän suurin tehtävämme on ollut karsia rönsyjä. Vaikka tunnistimme itsemme lisäksi paljon käyttäjiä, jotka sovelluksesta hyötyisivät, haluamme ennen kaikkea teidän käyttäjien päättää, miten, kenen kanssa ja kuinka paljon te sovellusta käytätte.

Sanoista tekoihin

Alkuinnostuksen jälkeen aloimme miettiä, millaisten henkilöiden kanssa haluamme tehdä yhteistyötä. Oli selvää, että tarvitsimme sekä koodausosaamista että sisällöntuotannon osaamista omien taitojemme lisäksi. Onneksi ystävistä löytyi näitä kaikkea. Nerokkaat koodaajamme Marcel ja Juhis tekevät meille kiperiä kysymyksiä. Arkiliikkumisesta kiinnostuneet ja yllytyshulluuteen taipuvaiset Katja ja Ara taas innostuivat sisällöistä. Kesän korvalla 2021 joukkoihimme liittyi myös markkinoinnista vastaava Heidi. Olemme nyt yhdessä työstäneet just15min.comia ja haluamme kehittää sitä teidän tekemienne ehdotusten pohjalta.

Jos haluat liikkua tai liikuttaa, testaa maksutonta sovellusta ja anna meille palautetta.

Terveyttä ja hyvää mieltä arkeen!

Masa, Väny, Heidi, Marcel, Juhis, Ara ja Katja